IntersportJoensuuPunamustaCCMKarjalainenPKOPKSRöschLaakkonenKoff
Jokipojat
Jokipojat

Otteluraportti: Jokipojat-RoKi 6-3

Dataline

 

Perjantai-illan vääntö RoKi:a vastaan PKS Areenalla tarjosi todellista kiekkoviihdettä 782-päiselle yleisölle. Jokipoikien tahti kiihtyi läpi ottelun ja ärjylauma kairasi voiton vahvan kakkos- ja kolmoserän ansiosta luvuin 6-3 (0-1,3-2,3-0).

Ottelun ensiminuutit olivat hienokseltaan Jokipoikien hallintaa. Hyvin RoKi:n puolustusalueella pörrännyt ärjylauma pääsi kokeilemaan muutaman kudin verran rovaniemeläisten maalia vartioineen Rasmus Reijolan torjuntavirettä. Illan ensimmäinen rangaistus toimittiin Jokipoikien Toni Leinoselle kampituksesta. RoKi hyödynsi tehokkaasti ylivoimansa. Siniviivalta lähetetty laukaus näytti jo pysähtyvän Niilo Halosen varusteisiin, mutta kuin ihmeen kaupalla pikkumusta löysi tiensä maalin perukoille, kuin hidastetusta filmistä.

Toiseen erään mässäiltiin maaleilla oikein urakalla. Jokipojat pääsi vihdoin ja viimein nautiskelemaan ylivoimamaalista. Joonas Larinmaa ja Mika Koivisto pääsivät karkaamaan suoraan 2-1 hyökkäykseen. Larinmaan taidokas lyöntilaukaus Reijolan takapatjaan aiheutti maukkaan reboundin suoraan Koiviston lapaan, jonka oli helppo työ iskeä 1-1 tasoitus. Kauaa ei kuitenkaan ärjypaidat saaneet juhlia tasoitusmaaliaan. Vain 50 sekuntia myöhemmin RoKi:n Ville Heikkinen hiljensi PKS Areenan komealla kääntölaukauksellaan B-pisteiden välistä, joka painui aivan oikeaan yläkulmaan. Syöttöpisteen maaliin sai ex-jokipoika Fabien Bourgeois. Maalintekotalkoot jatkuivat ehkäpä kauden hienoimmalla maalilla, kun Joonas Larinmaa, Miro Väänänen ja Niko Seppälä sahasivat RoKi:n puolustuksen sekaisin ja Seppälä pääsi nautiskelemaan Mestis-uran ensimmäistä maaliaan takatolpilta. Toisessa erässä Jokipoikien maalin jälkeiset vaihdot koituivat kohtaloksi. Seppälän 2-2 maalin jälkeen pelattiin jälleen vain minuutti, kun omissa soi. Tällä kertaa rovaniemeläisten ranskalaishyökkääjä Gabin Ville suti pomppukiekon takatolpilta ohi voimattoman Niilo Halosen ja muutti lukemat 2-3. Erän loppupuolella Jokipojat aiheuttivat harmaita hiuksia napapiirin sankareille pyörittämällä kolmatta minuuttia hyökkäystään RoKi:n päädyssä. Kova paineistus tuottikin tulosta, kun RoKi:n puolustaja Samuli Rahikainen joutui rikkomaan rangaistuslaukauksen arvoisesti Jokipoikien Elias Elomaata. Rangaistuslaukausta ampumaan tullut Toni Leinonen ohitti Rasmus Reijolan napakalla rannelaukauksellaan kilpipuolelta. Erätauolle mentiin näin ollen 3-3 tasalukemissa.

Kolmas erä oli täysin Jokipoikien hallintaa. Erää oli pelattu noin viisi minuuttia kun Mika Koivisto ja Lassi Raitanen karkasivat 2-1 hyökkäykseen. Raitanen tarjoili loistavasti rystylätyn Koiviston lapaan, joka viimeisteli tyylikkäästi kiekon ohi Reijolan. Maalitehtailut jatkuivat erän puolivälissä, kun aloituksen jälkeen Lauri Huhdanpää varasti kiekon Roki-puolustajalta kuin tikkarin lapselta ja porhalsi kohti RoKin päätyä. Huhdanpää viimeisteli hienon esityönsä tarjoilemalla kiekon mainiosti maalin eteen liukuneelle Janne Hämäläiselle, joka napautti Jokipojat jo kahden maalin karkumatkalle. Reilut 5 minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua, Jokipoikien puolustajalle Eero Teräväiselle tuomittiin 5+20 minuutin pelirangaistus koukkaamisesta. Maalin edessä vääntäneen Teräväisen osui epäonnisesti RoKi-hyökkääjän haaroväliin. RoKi pääsi yrittämään kavennusta lähes koko ottelun lopun ajan ylivoimalla ja vielä, kun maalivahtikin otettiin pois pyöri ylivoima kuudella neljää vastaan vaarallisen näköisesti, mutta uhrautuva ärjylauma taisteli esimerkillisesti eikä takaiskuja nähty. Sen sijaan Jokipojat kaunisteli lukemia 6-3, asialla Toni Leinonen illan toisellaan.

Kolme sarjapistettä teki hyvää pari edellistä ottelua hävinneelle ärjylaumalle.

-Varsin värikäs ilta, vähän saman tapainen ottelu kuin edellinen kohtaaminen täällä. Alkusäikähdyksen jälkeen pelattiin hyvä eka erä. Luotiin hyviä paikkoja, kaksi erää molemmat joukkueet pelasivat laadukkaasti. Jokipojat pelasivat loistavaa paikanvaihtopelaamista ja saivat aikaan pitkiä pyörityksiä kolmannessa erässä. Meillä ei vaan riittänyt enää kolmanteen erään. Oliko se nöyryys ja tylyys mitä vieraskentällä pitäisi nähdä, en tiedä. Onnittelut Jokipojille voitosta, RoKi:n pääkäskyttäjä Santeri Immonen.

-Peliä lähestyttiin vähän varovaisesti, RoKi pääsi siinä 1-0 johtoon. Meidän nuoria miehiä koettelee henkisesti, kun vaaditaan pelaamaan tietyllä tavalla koko ajan. Sieltä kuitenkin noustiin. Haluan kiittää joukkuetta lopusta, tapettiin tuo viiden minuutin rangaistus hienosti. Joukkue kasvoi hienosti läpi ottelun, vaihtoaitiossakin oltiin tulessa, sillä tavalla miten pitäisikin olla. On ollut vaikeaa viime aikoina, henkisesti iso voitto. Tästä on hyvä jatkaa huomista kohti. Nuoresta puolustajasta Rouhiaisesta sen verran, Nostan hattua, ollut vähän pienessä roolissa, mutta tänään pelasi hienosti! Tällaisia miehiä tarvitaan, kun miehiä välillä putoaa, niin kuin nyt on putoillut, päävalmentaja Jouni Varis myhäili.

Jokipojat nousivat voitollaan sarjataulukossa toiseksi ohi Hermeksen, joka hävisi oman kamppailunsa K-Vantaalle 3-2. Voittoa ei ärjyleirissä pitkään ehditä maiskuttelemaan. Seuraava peli koittaa jo heti lauantaina Iisalmessa IPK:n vieraana klo.17:00 alkaen.

Jokipoikien seuraava kotiottelu pelataan keskiviikkona 5.12. Silloin PKS Areenalla vastaan asettuu Heinolan Peliitat. Otteluun on S-Etukortilla ilmainen sisäänpääsy seisomapaikoille! Tervetuloa!

MAALIT

07:42 0-1 Huttula (Poikola, Ville)

25:10 1-1 Koivisto (Larinmaa, Raitanen) YV

35:57 1-2 Heikkinen (Bourgeois, Iisakka)

29:28 2-2 Seppälä (Väänänen, Larinmaa)

30:29 2-3 Ville (Hermonen, Metsävainio)

37:54 3-3 Leinonen RL

44:07 4-3 Koivisto (Raitanen, Larinmaa)

49:11 5-3 Hämäläinen (Huhdanpää)

59:54 6-3 Leinonen TM

 

TORJUNNAT

Halonen 11+8+9=28

Reijola 11+10+10=31

 

RANGAISTUKSET

Jokipojat 29min (5+20min)

RoKi 14min