IntersportJoensuuPunamustaCCMKarjalainenPKOPKSRöschLaakkonenKoff
Jokipojat
Jokipojat

Otteluraportti: KOOVEE-Jokipojat 5-3

Dataline

Jokipojat kärsi kauden ensimmäisen tappion KOOVEE:n vieraana lukemin 5-3 (1-1, 1-2, 3-0) Hakametsässä pelatussa perjantai-illan ottelussa. Isäntäjoukkue KOOVEE oli haalinut riveihinsä useampia liigapelaajia Ilveksestä, muun muassa maalivahti Antti Lehtosen.

KOOVEE aloitti maalin teon ajassa 3:33 Jesse Hurmeen ohjatessa Jerry Laakson lähettämän siniviivalaukauksen ohi Jokipoikien maalivahti Joonas Haraldin. Jokipoikien Mika Koivisto tasoitti ottelun ylivoimalla ajassa 11:45. Tilannetta tarkisteltiin vielä maalikameroista, sillä maalia edelsi mylläkkä maalin edessä, mutta pelattavissa ollut kiekko luudittiin sallituin keinoin maaliin. Erätauolle joukkueet menivät tasalukemissa 1-1.

Toinen erä alkoi KOOVEE:n ylivoimalla, mutta Jokipoikien alivoima kesti tamperelaisten juonet. Ärjylauma siirtyi ottelussa 1-2 johtoon ajassa 25:08. KOOVEE:n maalivahti Antti Lehtonen pomputti siniviivalta lähteneen Eero Teräväisen laukauksen suoraan kärkkymässä olleen Joonas Larinmaan eteen, jonka oli helppo työ sijoittaa kiekko ohi Lehtosen. Toisen erän edettyä pelin kuva jatkui samana. KOOVEE pääsi pyörittämään ottelua ylivoimalla tuloksetta ja Jokipojat tekivät tulosta alivoimien jälkeen. Jokipoikien 1-3 maalissa oli runsaasti onneakin matkassa. Joel Olkkosen lähettämä rannelaukaus oli menossa reilusti maalin ohi, mutta kiekko otti onnekkaan kimmokkeen suoraan maaliin KOOVEE-puolustajan luistimesta. Toisessa erässä Jokipoikien lähettämät laukaukset olivat alati vaarallisia, sillä maaliraudat kolisivat erilaisten kimmokkeiden kautta useammankin kerran. Erän lopussa ajassa 37:58 KOOVEE kavensi lukemat 2-3, kun Julius Valtonen pääsi iskemään Joonas Haraldin torjuman irtokiekon maaliin.

Kolmas erä oli pitkään seesteistä pelaamista, ilman suurempia tapahtumia. Maalipaikkoja oli molemmilla, kunnes KOOVEE hyödynsi suoran hyökkäyksen. Lukemat 3-3 tasoitti tamperelaisten venäläisvahvistus Mark Rozanov kovalla rannelaukauksellaan ajassa 52:23. Maalin jälkeen peliin syntyi vielä uusi ilme. Maali roikkui ilmassa molemmissa päissä, mutta KOOVEE:n Julius Valtosen kovan yksilösuorituksen ansiosta isäntäjoukue pääsi juhlimaan neljättä maaliaan. Jokipojat yrittivät vielä tasoitusta ilman maalivahtia, mutta KOOVEE ratkaisi ottelun lopullisesti Ville Salorannan lähettäessä kiekon tyhjään maaliin. Näin ollen sarjanousija KOOVEE tuotti Jokipojille kauden ensimmäisen tappion lukemin 5-3.

-Kooveelle onnittelut voitosta, tänään he ansaitsivat sen. Olemme kyllä pettyneitä tämän päivän suoritukseen, johdimme jo 1-3, mutta pikkuhiljaa kaveri nakertaa maali kerrallaan johdon kiinni ja menee ohi. Meidän nuori joukkue pääsi maistelemaan tuossa mitä voittaminen on. Mutta tänään ei oltu ihan siinä missä pitäisi olla, tämä on niin laadukas sarja, että aina pitää olla sata lasissa. Mitään ei oteta vastustajalta pois, KOOVEE oli laadukas ja oli maalipaikoissa tehokkaampi, päävalmentaja Jouni Varis kommentoi ottelun päätyttyä.

Jokipoikien Pirkanmaan kiertue jatkuu lauantaina Lempäälässä LeKi:n vieraana klo.17:00.

MAALIT:

03:33 1-0 Jesse Hurme (Laakso,Koivula)

11:45 1-1 Mika Koivisto (Väyrynen,Lehikoinen) YV

25:08 1-2 Joonas Larinmaa (Teräväinen,Väänänen)

33:17 1-3 Joel Olkkonen (Raitanen,Hämäläinen)

37:58 2-3 Julius Valtonen (Lehtonen,Ilvessuo)

52:23 3-3 Mark Rozanov (Hukki,Riekko)

56:12 4-3 Julius Valtonen (Koivula,Lehtonen)

58:56 5-3 Ville Saloranta (Huovinen) TM

TORJUNNAT:

Lehtonen 11+5+9=25

Harald 4+16+7=27

RANGAISTUKSET:

KOOVEE 2x2min=4min

Jokipojat 3x2min=6min