IntersportJoensuuPunamustaCCMKarjalainenPKOPKSRöschLaakkonenKoff
Jokipojat
Jokipojat

Otteluraportti: Jokipojat-TUTO 2-1

Dataline

Jokipojat päätti viikkonsa hienoon 2-1 (0-0,2-1,0-0) voittoon TUTO:sta!

Ottelun ensimmäinen kolmannes oli tasaista puurtamista. Kiekon hallinta oli selkeästi Jokipojilla, TUTO:n useiden rangaistustenkin johdosta. Molemmilla joukkueilla kiekollinen pelaaminen oli haparoivaa, syötöt eivät tahtoneet löytää perillä ja hyökkäykseen lähtöjäkin jouduttiin ottamaan uusiksi. Jokipoikien hyvin tähän asti toiminut ylivoima haki vielä uomiaan. TUTO sai omat tilanteensa lähinnä Jokipoikien kiekon menetyksistä tai suorista vastahyökkäyksistä. Erätauolle joukkueet marssivat maalittomassa tasatilanteessa.

Toisessa erässä kiekkokin alkoi jo tottelemaan käskyttäjäänsä paremmin. Ottelun henki säilyi samana, TUTO jäähyili ja Jokipojat piti kiekkoa. TUTO:n maalivahti Julius Pohjanoksa sai venyä muutamaan otteeseen parhaimpaansa pitäen lukemat maalittomina. Jokipoikien sinnikäs työ palkittiin vihdoin ottelun puolivälissä ylivoimaosumalla. Joel Olkkonen laukoi viivalta ja Miro Väänänen oli kärkkäästi sutimassa irtokiekon maalin perukoille. TUTO tuli tasoihin vajaat kolme minuuttia myöhemmin, kun Lassi Kokkalan laukaus muutti suuntaa ärjypuolustaja Niko Seppälän mailasta. Se yllätti ottelussa tähän asti melko työttömänä olleen Joonas Haraldin. Kotijoukkue ei tasatilanteessa viihtynyt, vaan siirtyi kolme minuuttia ennen erän loppua 2-1 johtoon puolustaja Eero Teräväisen vihaisella rannelaukauksella.

Jokipojat joutui tukalaan tilanteeseen heti kolmannen erän alkajaisiksi. TUTO pääsi pyörittämään kahden miehen ylivoimaa reilun minuutin ajan Janne Hämäläisen ja Joonas Larinmaan joutuessa jäähyboksiin. Erittäin hyvää alivoimaa pelannut kotijoukkue tappoi alivoimansa kuitenkin vuoren varmasti. Ottelu jatkui erittäin rikkonaisena molempien joukkueiden raapiessa itselleen rangaistuksia. Ottelun loppu oli tiukkaa puolustustaistelua molemmilta joukkueilta, eikä enempää maaleja nähty. Ottelun loppuhetkillä Janne Hämäläinen pääsi vielä karkuun, mutta Julius Pohjanoksa piti lukemat 2-1, joka jäi myös ottelun lopputulokseksi.

-Hyvä peli kaiken kaikkiaan, onnittelut kotijoukkueelle voitosta. Alku oli pirun vaikea, paljon boksia. Alivoima toimi, mutta se syö tietysti viisikkopeliä. Ilme oli hyvä, siihen olen tyytyväinen, ei annettu tekosyitä väsymyksellä, vaikka viikon kolmas peli olikin. Jokipojat on hyvä joukkue ja oli tänään maalinverran parempi, TUTO:n päävalmentaja Miika Elomo kommentoi.

-Aika samoilla linjoilla kollegan kanssa, hyvä alku meiltä, toki TUTO:n jäähyt auttoivat meitä. Hankala ja rikkonainen kamppailu, paljon jäähyjä, olikohan 16 kakkosta. Se sekoittaa paljon 5-5 pelaamista. Wacklinin kentälle ei paljoa jääaikaa sen takia saatu. Isot pisteet meille, 5-3 alivoima tapettiin hienosti. Siitä saatiin lisävirtaa, tyytyväinen pitää olla. Jämäkkä esitys, ehkä oltiin sitten maalin verran parempia. Härski oli maalissa loistava, otti ne tärkeät kopit kovissa paikoissa, Jokipoikien valmennusvastuun kantanut Ville Väänänen kertasi.

Jokipojat nousi tällä voitolla sarjakolmoseksi ohi TUTO:n. Seuraava ottelu pelataan perjantaina 1.2 PKS Areenalla K-Vantaata vastaan klo.18:30.

MAALIT

29:00 1-0 VÄÄNÄNEN (LARINMAA, OLKKONEN) YV

32:41 1-1 KOKKALA (AHONIEMI, VIITASALO)

36:58 2-1 TERÄVÄINEN (LEHIKOINEN, WACKLIN)

 

TORJUNNAT

HARALD 7+5+10=22

POHJANOKSA 7+9+8=24

 

RANGAISTUKSET

JOKIPOJAT 24min

TUTO 38min