IPK haki yllätysvoiton

19.10.2016

Jokipojat kärsi keskiviikkona kotijäällään yllätystappion. Sarjanousija Iisalmen Peli-Karhut jätti ensimmäisenä joukkueena tällä kaudella Jokipojat Mehtimäellä täysin vaille pisteitä.

Jokipojat törmäsi ottelussa IPK:ta vastaan muuriin nimeltä Denis Godla. Godlan huipputorjuntojen myötä Peli-Karhut saivat ensimmäiset vierasvoittonsa Mestiksessä.

– Hieno voitto meille. Ensimmäinen vierasvoitto tälle vuodelle. Toinen ottelu Jokipoikia vastaan muutaman päivän sisään. Mietittiin peliä, että miten me täällä vieraissa pärjätään, kertoi ottelun jälkeen IPK:n päävalmentaja Jukka Niiranen.

Ensimmäinen erä käynnistyi tasaisesti ja tunnustelevissa tunnelmissa, eikä sen ensimmäinen puolisko montaa maalipaikkaa kummallekaan joukkueille tarjonnut. Jokipoikien erän paras vaihe sijoittui erän puolenvälin paikkeille. Ärjypaidat pääsivät ylivoimalle, joka pyörikin mallikkaasti, mutta ilman tulosta. Jokipojat jatkoi ylivoimansa jälkeen hyviä otteitaan, mutta IPK:n KalPasta lainalla oleva Godla oli ensimmäisessä erässä vakuuttava.

Kotijoukkueen hyvä vaihe keskeytyi hyökkäysalueella tapahtuneeseen kiekonmenetykseen, josta IPK pääsi vastahyökkäykseen. Nopean vastahyökkäyksen päätti napakalla kudilla Aatu Hämäläinen. Maalin jälkeen IPK oli hallitsevampi osapuoli, mutta lisämaaleja erässä ei enää nähty. IPK uskalsi ensimmäisen erän aikana karvata kovaa siihen paikan saatuaan. Kova karvaus aiheuttikin Jokipojille erän aikana useita kiekonmenetyksiä kotijoukkueen puolustusalueella.

– Saatiin hyvä lähtö otteluun. Meillä oli hyvä ensimmäinen erä, ja saimme siihen johtomaalin, kertasi Niiranen ensimmäistä erää.

Toiseen erään Jokipojat sai otteisiinsa kaivattua terävyyttä kaikille muille pelin osa-alueille viimeistelyä lukuunottamatta. Erän alkuun Jokipojat sai aikaiseksi parikin hyvää vastahyökkäystä. Jokipoikien hyvä vaihe katkesi joukkueen joutuessa alivoimalle. Vierailijoiden ylivoima toimi erittäin hyvin, eikä lisämaali ollut kaukana. Ylivoiman jälkeen IPK oli taas aktiivinen karvauspelissään. Erän edetessä pidemmälle Jokipojat pääsi paremmin omalta kenttäpuoliskoltaan kiekon kanssa hyökkäysalueelle.

Jokipoikien erän ainoa ylivoima oli todella heikko, eikä joukkue saanut sen aikana luotua yhtään todellista maalipaikkaa. Hyvistä pitkistä pyörityksistä ja loistavista maalipaikoista huolimatta Jokipojat ei saanut toisessa erässäkään lauottua kiekkoa ohi Godlan, joka esitti toisessa erässä muutaman paraatitorjunnan.

– Toinenkin erä aloitettiin hyvin, mutta sen jälkeen jäätiin omiin, summasi Niiranen.

Jokipojat aloitti kolmannen erän terävästi. Erässä pelattiin hyvinkin vauhdikkaasti, vaikkei niinkään järkevästi. Erän alkupuoliskolla molemmissa päissä nähtiin useita maalipaikkoja, mutta molemmat maalivahdit olivat oivalla pelipäällä. Jokipojat jatkoi hyvää painostustaan, mutta laadukkaista maalipaikoista huolimatta Godla oli ohittamaton. Useat Jokipoikien ohjaukset maalin edustalta ohjautuivat hiuksenhienosti ohi Godlan maalin.

Ottelun lopussa Jokipojat otti aikalisän ja maalivahdin pois maaliltaan, mutta hyvistä paikoista huolimatta verkko heilui Jokipoikien omassa päässä Aatu Hämäläisen illan toisen maalin myötä. Kokonaisuudessaan IPK puolusti omalla kenttäpuoliskollaan viisaasti siivoten irtokiekot useasti väljemmille vesille.

– Pystyttiin kuitenkin keskustaa puolustamaan, ja Godla oli erittäin hyvä maalissa. Taisteluvoitto koko joukkueelta. Tärkeää, että saatiin vierasvoitto, analysoi Niiranen.

Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen oli tappion jälkeen vähäsanainen.

– Onnittelut IPK:lle, hyvä voitto heille. Tykättiin leikkiä kulmassa, olivat Aaltosen ainoat sanat ottelun jälkeen.

Jokipojille tarjoutuu mahdollisuus palata voittojen tielle lauantaina, kun Mehtimäelle saapuu vieraaksi TuTo.

Maalit ja syöttäjät

13.37 Aatu Hämäläinen 0–1
59.35 Hämäläinen (Juha Virtanen) 0–2 tm.

Maalivahtien torjunnat

Samuel Jukuri, Jokipojat 12+9+5=26 (poissa 57.23–59.35)
Denis Godla, IPK 8+11+10=29

Rangaistukset

Jokipojat 2 min
IPK 3x2 min = 6 min

Yleisöä: 1 115

Otteluraportin laati Mehtimäkeläinen