Joonas Valkonen ja Ville Leskinen siirtyvät lainasopimuksilla Jokipoikiin

28.10.2016

Mikkelin Jukurien puolustaja Joonas Valkonen ja hyökkääjä Ville Leskinen siirtyvät lainasopimuksilla Joensuun Jokipoikiin. Kaksikon lainasopimukset ovat voimassa toistaiseksi.

KalPa-kasvatti Leskinen (etusivun kuvassa), 21, on pelannut tällä kaudella liigaa neljä peliä tehopistein 1+1. Jokereiden kasvatti Valkonen, 23, pelasi puolestaan viime kaudella Jukureissa varsin ehjän kauden tehopistein 2+13. Liigasta hänellä on tältä syksyltä kokemusta yhden pelin verran, lisäksi mies kävi kahden ottelun ajan lainassa IPK:n riveissä.

- Koko syksyn meillä on ollut ajatuksissa puolustusosaston vahvistaminen, mutta sopivaa pelaajaa ei ole löytynyt. Tämä mahdollisuus tuli hyvään saumaan, ja paikkaa tilanteen tältä osin. Joonas Valkonen on hyvän rutiinin omaava pelaaja, joka pystyy pelaamaan hyvällä tasolla Mestiksessä, seuran puheenjohtaja Jarkko Immonen kommentoi.

- Puolutuksessa on monella miehistä ollut vaivoja ja pelaavaa pakistoa on kuormitettu aika tavalla. Valkosen siirto tuo paljon apua tähän asiaan.

- Ossi Pellisen loukkaantumisen jälkeen olemme etsineet myös hyökkäykseen täydennystä, mutta sopivaa nimeä ei ole sielläkään sattunut kohdalle. Ville Leskisen siirtyminen meille tuo helpotusta sillekin puolelle, Immonen tuumii.

Valkonen ja Leskinen ovat Jokipoikien mukana jo viikonlopun vieraskiertueella. Tänään perjantaina Jokipojat kohtaa iltapelissä Espoo Unitedin klo 18.30, huomenna joukkue puolestaan matkustaa Kiekko-Vantaan vieraaksi.