Legendojen päivä lähestyy: esittelyssä Seppo Saros ja Tero Arkiomaa

17.10.2016

Jokipoikien retropäivä lähestyy! Tapahtuma järjestetään lauantaina 26.11., ja tällä kertaa ovat legendojen ottelun pelaajista esitteillä todelliset legendat - Tero Arkiomaa sekä Seppo Saros.

Tampereelta kotoisin ollut Seppo Saros muutti Joensuuhun töiden perässä vuonna 1963 ja oli monen vuoden ajan Joensuun Kiekko-Poikien avainhyökkääjiä silloisessa Suomen sarjassa. Pelaajauransa jälkeen Saros toimi JoKP:n valmentajana kaudet 1972–75 ja vielä uudestaan kaudella 1980–81. Sittemmin Saros on tullut tutuksi muun muassa monipuolisena seura-aktiivina – hommia on riittänyt tilastomiehen työstä joulupukkina esiintymiseen. Legendojen matsissa Saros tulee toimimaan joukkueen general managerina.

- Kaikkeahan sitä on tullut touhuttua, Saros muistelee.

- Sen lisäksi perustin valmennusjaoston ja luistelukoulun ja olen ollut myös johtokunnassa mukana. Viimeiset aktiivivuodet toimin Jokipoikien otteluissa klubi-isäntänä, tällä hetkellä vaimonsa omaishoitajana työskentelevä Saros kertoo.

Kun mies muutti 60-luvulla Joensuuhun, oli jääkiekon asema kaupungissa – ja maassamme – aivan erilainen kuin tänä päivänä.

-Kyseessä oli aivan eri peli. Meillähän ei Joensuussa silloin ollut edes tekojäätä, vaan rämmimme luonnonjäällä niin räntä- kuin vesisateessakin. Harjoittelemassa käytiin Varkaudessa ja Lappeenrannassa, jotka olivat silloin saaneet jo tekojään. Kun pelasin Suomen sarjassa, pääsimme karsimaan paikasta mestaruussarjaan neljä kertaa ja lopulta siinä vihdoin onnistuimme. Sitten kuitenkin lopetin oman peliurani, koska polvet olivat niin huonossa kunnossa ja ryhdyin valmentamaan, Saros päättää.

Saros on tuttu mies jokaiselle joensuulaista jääkiekkoa hiukankaan pidempään seuranneille henkilöille, ja lauantaina 26.11. tämä kaupunkin kiekkoympyröiden ”grand old man” on takuulla aplodinsa ansainnut.

Maalitykki Arkiomaa

Helsinkiläislähtöinen hyökkääjä Tero Arkiomaa pelasi Joensuun Kiekko-Poikien paidassa kaudet 1988–1990. Hän oli JoKP:n paras pistemies sekä ensimmäisellä kaudella 1. divisioonassa (36+35) että seuraavalla kaudella SM-liigassa (18+14). Tammikuussa 1990 Jokipojat voitti Tampereen Ilveksen vieraissa 11–4, ja Arkiomaa iski ottelussa peräti kuusi maalia. Samaan on pystynyt SM-liigassa kautta aikain vain kaksi muuta pelaajaa.

- On tosi mukava tulla takaisin kaupunkiin ja nähdä vanhoja tuttuja. En olekaan ehtinyt nyt muutamaan vuoteen Joensuussa käydä, Arkiomaa iloitsee.

- Joensuun peliajoista jäi todella mukavia muistoja – ja sitten vähän ikävämpiäkin, kun pudottiin liigasta divariin. Kaiken kaikkiaan ne olivat hienoja aikoja.

Liigavuosina pelinumerolla 10 viilettänyttä hyökkääjää ei ole viime aikoina kaukalossa nähty.

-Tällä hetkellä en pelaa missään harrastejoukkueessa, mutta pitää käydä pari kertaa jäällä, että on edes jokin tuntuma, enkä kaatuile siellä, mies veistelee.

Arkiomaan legendaarisin saavutus on Ilvestä vastaan yhdessä ottelussa tehdyt kuusi maalia, mikä on edelleenkin SM-liigan kaikkien aikojen ennätys.

- Asioita vain tapahtuu. Se oli melkoinen ilta, osa niistä oli tekomaaleja, osa tuli sitten vähän sattuman kaupallakin.

Kun puhe kääntyy siihen, tuleeko legendojenkin pelistä kuuden maalin ilta, on miehellä vastaus heti valmiina.

- Riippuu siitä, ketä pelaa vierellä, Arkiomaa päättää nauraen.