Murskalukemat Mehtimäellä!

05.10.2016

Jokipojat avasi kolmen ottelun viikkonsa vahvasti. Sarjan pirteästi aloittanut Rovaniemen Kiekko oli Mehtimäellä selkeä vastaantulija heti alkuminuuteista lähtien, ja kotijoukkue jyräsikin ansaitun reippaaseen voittoon numeroin 6-2.

Lappilaisten verkkoja onnistuivat heilauttamaan Oula Uski (1+2), Oskari Lehtinen, Ville Halonen (2+0), Joonas Larinmaa ja Lauri Huhdanpää (1+3). Jokipoikien maalilla Samuel Jukuri joutui venymään vain 18 torjuntaan. Jokipoikien A- ja B-junioreissa kausina 2010–13 pelannut Paavo Hölsä torjui toisessa päädyssä 32 kertaa.

Jokipojat pitivät peliä selkeästi hallinnassaan ottelun puoleenväliin asti. Ville Halosen viimeistelemän 3–0-maalin jälkeen peli kuitenkin tasoittui, ja vierailijoilla oli vielä sauma tulla siihen mukaan.

– Oltiin äärimmäisen hyvällä jalalla liikkeellä kolmeen nollaan asti. Tämä jääkiekko on semmoinen peli, että jos annat siimaa niin peli onkin toisessa päässä. Varmaan pelaajat alkoivat kuvittelemaan, että tämä hoituu ja yhtäkkiä RoKi olikin hienosti pelissä mukana. Hoidettiin peli kuitenkin kotiin, summasi ottelua Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen.

Jokipojat aloitti ottelun terävästi. Se pääsi heti ottelun alussa ylivoimalle, joka pyörikin mallikkaasti.

Kotijoukkue sai erän aikana aikaiseksi lukuisia laadukkaita maalipaikkoja, mutta RoKin maalivahti Paavo Hölsä oli maalillaan loistava. Hölsä joutuikin ensimmäisessä erässä torjumaan peräti 15 kertaa. Ottelun ensimmäisen maalin viimeisteli Oula Uski, joka polki itsensä läpiajoon kiekonriiston jälkeen ja nosti kiekon läheltä ylös ohi Hölsän. RoKilla ei ollut ensimmäisen erän aikana yhtään laadukasta maalipaikkaa. Kotijoukkueen tiivis viisikkopuolustus piti RoKin poissa parhailta maalipaikoilta, ja Jokipojat olikin ensimmäisessä erässä kaikilla pelin osa-alueilla vierailijoita edellä.

Jokipojat aloitti myös toisen erän terävästi. Joukkue sai aikaiseksi erän alussa laadukkaan maalipaikan, jonka se käyttikin hyväkseen. Heikki Puustinen purjehti yksin maalin eteen, mutta hänen ratkaisunsa ei vielä uponnut. Maalin edustalla pyörineen kiekon suti sisään Oskari Lehtinen.

Sitten oli molempien joukkueiden aika päästä kokeilemaan ylivoimiensa toimivuutta. Jokipoikien ylivoima toimi RoKia paremmin, ja oman ylivoimansa aikana Jokipojat siirtyikin jo kolmen maalin johtoon. Näiden maalien jälkeen RoKi ryhdistäytyi. Joukkue sai pelinsä rullaamaan paremmin ja RoKi saikin aikaiseksi huomattavasti parempia tilanteita kuin ensimmäisessä erässä.

RoKi kavensikin Tuomas Salmelan soolomaalilla. Jokipoikien puolustus hiukan nukahti ja päästi RoKi-pakin purjehtimaan vapaasti hyvällä laukaisupaikalle, eikä Jokipoikien maalivahti Samuel Jukuri mahtanut tarkalle laukaukselle mitään. Erän lopussa RoKille tarjoutui jälleen hyvä maalipaikka alivoimalla, mutta tolppaa lähemmäksi vierasjoukkue enää toisessa erässä päässyt. Toiseen erään joukkueet eivät saaneet aikaiseksi niin runsaasti maalipaikkoja, mutta viimeistely oli ensimmmäistä erää laadukkaampaa.

– Meillä on ongelmana vieraspelaaminen. Ollaan kuin kaksi eri joukkuetta. Ihan eri ryhmä kotona ja vieraissa. Ehkä yritetään vieraissa pelata liian oikein ja se tekee meidän pelistä hirveän varovaista, manasi ottelun jälkeen RoKin päävalmentaja Petteri Hirvonen.

– On kuin oltaisiin villasukat jalassa varomassa virheitä, eikä tätä lätkää voi pelata jos et anna mennä ja katsoa mitä siellä tapahtuu. Vähän päästiin siitä eroon kun oli jo 3–0 taululla ja se oli myöhäistä pelin kannalta. Täytyy oppia olemaan rohkeampi, analysoi Hirvonen.

Kolmas erä käynnistyi räväkästi kun Jokipojat käytti jälleen erän ensimmäisen maalipaikkansa. Huhdanpää tarjoili hyvän syötön Joonas Larinmaalle, joka veivasi kiekon taidokkaasti sisään ohi Hölsän. RoKi sai erän aikana muutamia teräviä vastahyökkäyksiä, mutta viimeisiin terävyys ratkaisuhetkillä jäi suuresta osasta yrityksistä uupumaan. 

Vierasjoukkueelle tarjoutui hyvä paikka kavennukseen, kun se pääsi pyörittämään kahden miehen ylivoimaa vajaan minuutin ajan. RoKin ratkaisut kahden miehen ylivoiman aikana olivat heikkoja, ja Jokipoikien alivoima taisteli kahden miehen alivoiman esimerkillisesti. Erän lopussa Jokipoikien ylivoiman päätyttyä RoKin vastahyökkäyksessä oli sitä kaivattua terävyyttä, kun joukkueen kultakypärä Juhani Tamminen toi kiekon alueelle ja irtokiekon suti sisään Olli-Matti Järvelä.

RoKi otti Hölsän pois maaliltaan jo aikaisessa vaiheessa, mutta Jokipoikien viisikko esti RoKin pääsyn parhaalle sektorille. RoKin maalin ollessa tyhjillään Jokipoikien Huhdanpää pääsi maalipaikkaan, mutta RoKin pelaaja oli ehtinyt siirtää maalin tahallaan pois paikoiltaan. Tuomarit tuomitsivat tilanteesta maalin syntyneeksi vaikkei Huhdanpää ehtinyt toimittaa kiekkoa maaliin asti.

Aivan ottelun loppuhetkillä joukkuiden pelatessa tasavajaalla Ville Halonen purjehti nokikkain Hölsän kanssa viimeisteli ottelun loppulukemat 6–2.

– Edellisessä kotipelissä Hermestä vastaan ei oltu hereillä, mutta tänään oltiin hereillä! Tyytyväinen pitää olla voittoon, päätti Aaltonen.

Otteluraportin laati Mehtimäkeläinen