Mikä joululahja - Samu Pitkänen palaa Jokipoikiin!

27.12.2016

Jokipojat on sopinut loppukauden mittaisen sopimuksen hyökkääjä Samu Pitkäsen, 29, kanssa. Joensuulaislähtöinen Pitkänen pelasi alkukauden Itävallassa EC Bergenzerwaldin joukkueessa, mistä siirtyy nyt takaisin kasvattajaseuransa pariin.

Tuleva kevät on Samu Pitkäselle jo kuudes Joensuussa Mestis-tasolla. Tämän lisäksi joukkueen kahden viime kauden kapteeni on pelannut Jokipojissa myös Suomi-sarjassa, missä hän oli johdattamassa laumaansa mestaruuteen puolitoista vuotta sitten.

Viime kaudella Pitkänen pelasi henkilökohtaisen uransa parhaan kauden tehopistein 9+39, ja siirtyi kesällä alppimaahan. AlpsHL:n sarjassa pelaavassa EC Bergenzerwaldin joukkueessa hän latoi 19 peliin tehopisteet 6+2 ennen paluutaan kotimaisemiin.

- Ratkaisuun vaikutti monta pientä syytä, jotka sitten yhdistyivät siihen, että täällä ollaan. Joensuussa pystyn yhdistämään kiekkoilun ja opiskelun, ja täällä pystyn varmasti myös saamaan isompaa roolia kuin Itävallan joukkueessa, Pitkänen tuumii.

- Syksy oli kyllä hienoa aikaa, Itävallassa näki uusia paikkoja ja erilaisia ihmisiä, ja sai aivan uusia kokemuksia. Samalla siellä huomasi, miten hieno paikka tämä Suomi oikein onkaan.

Tulevan joukkueensa edesottamuksia Pitkänen seurasi syksyn aikana tarkasti.

- Koko ajan olen ollut tietoinen, missä Jokipojat menevät. Silloin, kun itse pelasi, niin painoin menemään vain peli kerrallaan, eikä tullut vilkuiltua edes sarjataulukkoa. Nyt ulkopuolisena tarkkailijana on nähnyt enemmän sitä isoa kuvaa, ja hienostihan joukkueella on mennyt tähän asti. Startti oli mahtava, ja siellä on noussut hienosti uusia äijiä mukaan kuvioihin, Pitkänen näkee.

- Nyt on tietysti pieni notkahdus päällä, mutta toivottavasti saadaan alkukauden lento takaisin. Isoa roolia siellä on varmasti tarjolla, ja yritän niihin saappaisiin astua samalla tapaa kuin viime kaudellakin. Parhaani teen joukkuetta auttaakseni, Pitkänen päättää.

Myös Jokipoikien hallituksen puheenjohtaja Jarkko Immonen on vanhan pelikaverin paluusta innoissaan.

- On hienoa saada Samu takaisin joukkueeseen. Hän on juuri tähän tilanteeseen meille erittäin mieluisa pelaaja, Immonen iloitsee.

Jokipojat pelaa joulutauon jälkeen ensimmäisen ottelunsa keskiviikkoiltana SaPKon vieraana. Vuoden viimeinen kotiottelu käydään perjantaina 30.12. klo 18.30, kun Mehtimäelle vastustajaksi saapuu Heinolan Peliitat. Ja huomaathan tämän: Perjantain peliin on seisomakatsomoon S-Etukortilla ilmainen sisäänpääsy! Pitkänen on heti mukana molemmissa otteluissa.