Vuosi päättyi ilotulitukseen - Jokipojat voitti maalein 6-2!

31.12.2016

Jokipojat sai neljän ottelun mittaiseksi venähtäneen tappioputkensa poikki ja päätti vuoden 2016 iloisiin tunnelmiin. Heinolan Peliitat kaatui perjantaina Mehtimäellä isäntien vahvan iltapuhteen päätteeksi selkeän ansaituin lukemin 6-2.

Oula Uski (1+1) ja Lauri Huhdanpää veivät ärjypaidat johtoon toisen erän alun pikamaaleillaan, mutta Peliitat hiipi päätöserässä tasoihin. Samu Pitkänen (1+1) vei kuitenkin isännät uudestaan johtoon, ja Joni Muranen, Oskari Lehtinen (1+1) sekä Nico Friman (1+1) kaunistelivat voittonumerot 6–2:een. Jokipoikien maalilla Juho Ratilainen torjui 26 kertaa.

Ottelun ratkaisun hetket nähtiin kolmannen erän alkupuoliskolla, kun Peliitat tasoitti ottelun.

Hyvin erän alun pelannut Peliitat oli jo mennä ottelussa johtoon, mutta tärkeimmällä hetkellä Jokipojat pelasti pinteestä aiemmilta vuosilta tuttu mies: ensimmäistä otteluaan tällä kaudella Mehtimäellä pelannut Samu Pitkänen.

Laidasta karkuun polkenut Nico Friman löysi loistavalla syötöllään Pitkäsen, joka pääsi nokikkain Jokipojissakin torjuneen Timo Niemen kanssa. Pitkänen viimeisteli ottelun voittomaalin hienolla veivillä ohi Niemen.

– Se oli ottelussa hienoa, että kun Peliitat tuli tasoihin 2–2:een, niin joukkueen selkäranka ei murtunut, vaan pistettiin lisää pötköä, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen kertasi ottelun ratkaisua.

– Meidän puolelta harmi, että hirveällä työllä tullaan tasoihin, ja sitten läpi pelin otettiin ääliömäisiä jäähyjä. Varsinkin meidän kärkiosasto siinä mukana. Sitten vielä kun peliä ratkotaan, niin päästetään maaleja, Peliittojen päävalmentaja Marko Tuomainen harmitteli.

– Tuo joukkue tarvitsi sen voiton tänään, ja tietysti se ansaitsikin sen. Me pelasimme hyvän pelin. Peliitat on hyvä joukkue. Kuten olen monesti aikaisemminkin sanonut, niin ei täällä ole yhtään helppoja pelejä missään vaiheessa. Missään tapauksessa ei voi yhtään vastustajaa aliarvioida. Me ei ainakaan voida, Aaltonen sanoi.

Jokipojat aloitti ottelun erittäin pirteästi. Joukkue liikkui läpi erän sähäkästi, ja se saikin aikaiseksi hyvää painetta Niemen vartioiman maalin edustalle.

Erän ensimmäinen puolisko oli Jokipoikien selkeää hallintaa. Erän edetessä Peliitat pääsi vähitellen peliin mukaan.

Jokipojat sai erän aikana hyvän liikkeensä myötä hankittua Peliitoille kolme jäähyä. Jokipoikien ylivoima oli ajoittain hyvää, mutta laadukkaat laukaukset ja tätä myötä maalit jäivät uupumaan.

Jokipojat pääsi toisen erän alussa ylivoimalle, jonka aikana joukkue viimeisteli ottelun ensimmäisen maalin.

Kiekko pomppi ylivoiman aikana parhaalla maalintekosektorilla olleelle Oula Uskille, jonka napakka kuti upposi ohi Timo Niemen.

Ja heti seuraavan vaihdon aikana vastustajan verkko heilui jälleen. Jesse Paukun lähdön jälkeen kultakypärän takaisin päähänsä saanut Lauri Huhdanpää viimeisteli Jokipoikien toisen maalin.

Huhdanpää karkasi omalla alueella tehdyn kiekonriiston jälkeen hyökkäysalueelle ja laukoi tarkan rannekudin myötä kauden neljännen maalinsa.

Jokipoikien maalien jälkeen otteluun tuli sekavampi vaihe, eikä kumpikaan joukkue saanut peliinsä jatkuvuutta.

Peliitat kavensi ottelun alivoimalla. Jokipoikien puolustaja Santeri Arousvan harhasyötön myötä Jokipojissa kaudella 2012–2013 pelannut Tuomas Huhtanen pääsi nokikkain Juho Ratilaisen kanssa.

Huhtasen hyvien harhautusten ja tarkan viimeistelyn myötä maalin makuun päässyt Peliitat hallitsi toisen erän loppuhetkiä.

Kolmannessa erässä Pitkäsen maalin jälkeen hurmoksen peliinsä saanut Jokipojat viimeisteli murhaavan tehokkaasti.

Hyvän ottelun pelannut Ville Silvast syötti maalin takaa siniviivalla olleelle Joni Muraselle, jonka kova veto upposi kimmokkeen kautta verkon perukoille.

Ottelun viimeisen kahdeksan minuutin aikana Peliitat otti peräti kolme kahden minuutin rangaistusta, eikä vierailijoilla ollut enää missään vaiheessa mahdollisuutta kiriä ottelua tasoihin.

Hyvän ottelun pelanneiden Oskari Lehtisen ja Frimanin ylivoimamaalien myötä Jokipojat kaunisteli loppulukemat 6–2:een. Frimanin yksilösuoritus ottelun viimeisessä maalissa oli yksi kauden komeimmista maaleista.

– Meidän kärkiosasto vähän petti tänään, mutta ovat he meille pelejä ratkoneet toiseenkin suuntaan. Harmitus on tietysti kova. Oltiin siinä kolmannen erän alussa parempia, mutta sitten virheiden ja jäähyjen kautta peli kääntyi Jokipojille. Ansaittu voitto kotijoukkueelle, Tuomainen myönsi.

– Nyt saatiin onnistumisia. Kyllähän me pelattiin hieno viimeinen tämän vuoden peli, Ari Aaltonen kiitteli joukkuettaan.

– Kyllä minun täytyy antaa erityismaininta tänään: tietenkin Samu Pitkänen. Hienoa kun saatiin Samu takaisin. Lisäksi meidän neloskenttä: se raastaa, repii, taistelee ja vielä luo maalipaikkoja.

– Saatiin (Oskari) Lehtinen mukaan. Äijä ei ole vielä täysin pelikunnossa, mutta siinä on taistelija. Paikat on rikki, mutta äijä tulee ja painaa pari pistettä, Aaltonen luetteli ottelun onnistujia.

– Sitten vielä tuo (Nico) Frimanin soolomaali tuohon loppuun, niin tästä on kiva lähteä taistelemaan ja ottaa uutta vuotta vastaan. Sitten pannaan taas kaikki peliin, kun lähdetään Kokkolaan keskiviikkona, Aaltonen päätti.