Ville Halosta hymyilyttää - Viikko päättyi voittoon!

14.01.2017

Jokipoikien viikko sai mieluisan päätöksen, vaikka pitkään huonolta näyttikin. Vahvasti nousukuntoinen Espoo United antoi lauantai-iltana Mehtimäellä kovan vastuksen, mutta Jokipojat nousi päätöserässä Oskari Lehtisen ja Ville Halosen osumilla kahden maalin takaa tasoihin. Tiukka taisto eteni lopulta rangaistuslaukauskisaan, jossa ainoana onnistui Lauri Huhdanpää. Näin joensuulaisten viikon saalis oli kohtuullisen hyvät kuusi sarjapistettä.

Jokipoikien maalilla Samuel Jukuri torjui 28 kertaa. Espoolaisten molemmat maalit iski vielä viime kaudella ärjypaidassa hyökännyt Jokipoikien oma kasvatti Juuso Kaijomaa.

Siihen nähden, että molemmat joukkueet pelasivat viikkonsa kolmannen ottelun, ei pelissä ollut näkyvissä väsymystä kummankaan joukkueen otteissa. Molemmat joukkueet pistivät täysillä itsensä likoon ja esittivät laadukkaan ja viihdyttävän kamppailun.

– Todella hieno Mestis-ottelu. Kova vaatimustaso pelille, ja vauhti oli hyvä. Molemmat joukkueet pelasivat erittäin hyvää jääkiekkoa, Espoo Unitedin päävalmentaja Timo Hirvonen summasi. 

– Espoo on hyvä joukkue. Jos haluat Espooltakin viedä pisteitä, niin pitää pelata loistava peli. Tänään onnistuttiin, Jokipoikien päävalmentaja Ari Aaltonen lausui ottelun jälkeen.

Jokipojat kamppaili kahden ensimmäisen erän aikana oman viimeistelynsä heikkouden ja loistavan pelin pelanneen Unitedin veräjänvartijan Rasmus Tirrosen kanssa. 

Kolmannessa erässä maalipaikat vihdoin tuottivat tulosta, ja lopullinen niitti ottelulle oli Jokipoikien Lauri Huhdanpään taitava lirutus voittolaukauskilpailussa.

– Huhdanpää aloittaa rankkarit, ja tänään hän teki Tommi Huhtalat. Olen nähnyt, kun Tommi Huhtala teki samanlaisen Bluesissa, niin nyt näin toisen kerran saman tempun, Aaltonen murjaisi.

Ensimmäinen erä käynnistyi tasaisesti. Erän alkupuoliskolla kummallekaan joukkueelle ei tarjottu laadukkaita maalipaikkoja.

Ottelun ensimmäinen maalin viimeisteli Jokipoikien oma kasvatti ja monta vuotta Joensuussa kiekkoillut Unitedin Juuso Kaijomaa.

Unitedin avausmaalin jälkeen Jokipojat sai otteisiinsa kaivattua terävyyttä, ja joukkue pääsi paremmin laadukkaammille maalipaikoille.

Jokipoikien erän paras maalipaikka tuli yksin läpi päässeelle Tuomas Huhtaselle, mutta Rasmus Tirronen torjui Huhtasen yrityksen.

Jokipojat pääsi erän aikana myös ylivoimalle, mutta kunnon pyöritystä joukkue ei saanut aikaiseksi.

Aivan erän lopussa Jokipojat pyöritti peliään hyvin hyökkäyspäässä, mutta kahdesta hyvästä maalipaikasta huolimatta Tirronen ei ensimmäisen erän aikana antautunut.

Toiseen erään Jokipoikien ykköskentässä pelin aloittanut Lauri Huhdanpää vaihtoi paikkaa pelin kakkoskentässä aloittaneen Nico Frimanin kanssa.

United sai toisen erän alussa aikaiseksi pitkän pyörityksen Jokipoikien päätyyn, mutta hyvistä maalipaikoista huolimatta lisämaaleja ei syntynyt.

Jokipojilla oli toisen erän alkupuoliskolla suuria vaikeuksia saada omaa hyökkäyspelaamistaan toimimaan. United puolusti omaa maalinedustaansa tiiviisti, eikä Jokipojat päässyt erän alkupuoliskolla haastamaan Tirrosta.

Erän edetessä Jokipojat sai vähitellen hyökkäyspeliään kuntoon, mutta laadukkaista paikoista huolimatta Tirronen piti maaliinsa koskemattomana myös toisessa erässä.

– Tirronen piti vastustajaa pystyssä. Me olisimme voineet naulata tämän kuitenkin jo aikaisemmin, mutta ei saatu mistään sisään, Aaltonen kertasi.

Toisen erän ainoan maalin viimeisteli jälleen Unitedin Kaijomaa. Maalin eteen unohdettu Kaijomaa ohjasi kiekon taidokkaasti ohi voimattoman Samuel Jukurin.

Toisen erän aikana Jukuri venyi sellaiseen torjuntaan, jota ei nähdä joka kausi.

– Samuel Jukuri teki tänään sellaisen torjunnan, että minä en ole ihan äskettäin nähnyt. Se oli yksi käännekohta, jos siitä peli olisi mennyt 0–3:een. En tiedä millä jonglöörisyöksyllä Jukuri torjunnan teki, mutta teki kuitenkin, Aaltonen kiitteli.

Kolmannen erän alussa Jokipoikien päästessä ylivoimalle toimi ylivoima paremmin kuin kahdessa aiemmassa erässä.

Seuraavaksi oli Unitedin vuoro päästä ylivoimalle, mutta sen aikana paras maalipaikka tuli Jokipojille. Jälleen Tuomas Huhtasen yrityksen nollasi Tirronen.

Jokipojat sai kolmannessa erässä vihdoin ja viimein palkinnon maalin muodossa. Matti Koistisen viivasta lähettämä veto upposi Oskari Lehtisen kautta sisään.

Jokipoikien kavennusmaalin jälkeen molemmilla joukkueilla oli omat paikkansa tehdä maaleja, mutta maalivahdit molemmissa päissä olivat loistavia. 

Jokipoikien tasoitusmaali syntyi Santeri Arousvan laukoessa kiekon maalille. Irtokiekon sisään suti maalin edestä Ville Halonen.

Jatkoajalla molemmille joukkueille syntyi laadukkaita paikkoja, mutta maalivahdit olivat jälleen teräviä.

United pääsi kokeilemaan jatkoajalla myös ylivoimansa toimivuutta, mutta yhtä hyvää maalipaikkaa lukuunottamatta otteet eivät vakuuttaneet. 

– Viimeistä erää kun vertaa eiliseen Peliitat-peliin, niin joukkue tuli kyllä hyvällä asenteella. Joukkue halusi tulla tasoihin ja halusi vielä voittaa pelin. Meni rankkareille asti. Hieno jääkiekkotapahtuma. Kyllähän joukkue tänään taisteli, Aaltonen summasi.

– Jokipojat tuli takaa rinnalle ja otti voittolaukaksilla kaksi pinnaa. Harmittaa, mutta hieno viikko meillä, ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Hirvonen päätti.