Jokipojille seitsemän uutta pelaajasopimusta!

16.05.2017

Jokipoikien tulevan kauden Mestis-joukkue rakentuu pala palalta. Nyt joukkue on tehnyt pelaajasopimuksen kahden puolustajan sekä viiden hyökkääjän kanssa, ja yhteenlaskettu sopimusten määrä on tällä hetkellä jo 20.

Uudet pelaajat ovat puolustajat Lassi Raitanen, 22, sekä Jani Ollitervo, 25. Hyökkäyskalustoon liittyvät tulevaksi kaudeksi Joensuussa jo varsin tutut Ville Halonen, 27, Lauri Hukkanen, 26, sekä Teemu Lahtinen, 19. Uusvanha pelaaja on puolestaan Jokipoikien kasvatti, mutta viime kaudella SaiPan junioriorganisaatiossa pelannut hyökkääjä Jimi Aavikko, 20. Try-out sopimuksella joukkueen vahvuuteen liittyy hyökkääjä Roope Hämäläinen, 24.

Kaikki sopimukset ovat yhden kauden mittaisia, eivätkä sisällä liiga- tai ulkomaan pykälää.

Puolustukseen uusia nimiä

Molemmat nyt kaupunkiin saapuvat puolustajat ovat joensuulaisille uusia kasvoja.  Lassi Raitanen on Porvoon Huntersin kasvatti, joka pelasi juniorina useamman vuoden myös HIFK:n riveissä. Viimeiset kaksi kautta mies puolusti Kiekko-Vantaassa, ja hän on siis tämän kevään Mestiksen hopeamitalisti. Viime kauden tehopisteet miehellä olivat runkosarjan osalta 6+12 ja pudotuspeleissä 1+3.

- Viimeiset kaksi vuotta ovat sujuneet hyvin, eteenpäin mentiin sekä joukkueena että henkilökohtaisesti. Joensuuhun tulen hyvillä fiiliksillä ja aivan puhtaalta pöydältä. Uusi mesta ja uudet kujeet, Raitanen tuumii.

Raitanen on kiekollisesti rohkea ja hyvin liikkuva puolustaja, jolla on vahvuutensa myös ylivoimapelaamisessa.

- Tarkoitus on auttaa joukkuetta kokonaisvaltaisesti kaikessa missä pystyn, ylivoimasta alivoimaan, Raitanen päättää. 

Jani Ollitervo on viettänyt kolme edellistä kauttaan KeuPa HT:ssä. Joensuussa hän piipahti toissa talvena kolmen ottelun lainalla Suomi-sarja-joukkue Kiekkokoplassa. Kuluneella kaudella hän toimi KeuPa HT:n kapteenina, mutta loukkaantumisen takia hän pystyi pelaamaan vain 21 runkosarjaottelua tehopistein 2+5. Pudotuspeleissä mies oli myös mukana tehopistein 0+1.

- Keuruulla tuli vietettyä kolme hyvää vuotta, mutta nyt tuntui siltä, että tarvitaan uusia virikkeitä. Jokipojista oltiin jo aikaisemmin oltu yhteydessä, ja kun kaupunki oli hitusen jo aikaisemmin tuttu, oli perinteiseen kiekkoseuraan hyvä tulla, Ollitervo mainitsee.

Ollitervo on älykäs ja hyvin liikkuva puolustaja, joka pelaa rightin puolelta.

- Ensi kaudella ensisijainen tavoite on saada ehjä vuosi ilman loukkaantumisia, ja sitä kautta uskon, että minusta on apua joukkueelle. Pystyn avaamaan peliä kiekon kanssa, ja myös ylivoimalla minusta on varmasti apua, mies toteaa.

Sekä Raitanen että Ollitervo liittyvät Jokipoikien vahvuuteen lopullisesti elokuussa.

Aavikko palaa kaupunkiin

Jimi Aavikko paukutti kovia tehoja Jokipoikien A-nuorten Mestis-joukkueessa, kunnes siirtyi viime kaudeksi SaiPaan. Siellä hänen tehopisteensä olivat Nuorten SM-liigassa 39 pelissä 7+9.

- Kausi lähti hyvin käyntiin, mutta sen jälkeen pienet loukkaantumiset ja sairastelut hiukan verottivat, Aavikko kertaa viime kauden tapahtumia.

Tervehdyttyään vikkeläjalkainen nuorukainen pääsi kuitenkin kokeilemaan vauhtiaan myös Liigassa, missä hän pelasi loppukaudesta SaiPan riveissä seitsemän ottelun verran.

- Se oli kyllä kauden todellinen kruunu, ja sujui positiivisesti. En jäänyt jalkoihin, vaan ihan hyvin pysyttiin tahdissa mukana, Aavikko kertoo.

- Ensi kaudella on tavoitteena vakiinnuttaa paikka edustujoukkueen kokoonpanossa, ja tuntuu kyllä todella hyvältä saada tällainen mahdollisuus, Aavikko iloitsee.

Ville Halonen on kuulunut Jokipoikien luottopelaajiin jo useamman vuoden ajan, ja aloittaa nyt seitsemännen perättäisen kautensa edustusjoukkueen hyökkäyksessä. Takuuvarmaa työtä kaudesta toiseen tekevä ”Vili” saalisti viime kaudella tehopisteet 9+15.

Lauri Hukkanen teki viime kaudella paluun Jokipoikiin ja osoitti kuuluvansa Mestis-tasolle. Hukkasen tehopisteet kuluneelta kaudelta olivat 1+3, ja nyt haussa on uralla jälleen yksi askel eteenpäin.

Teemu Lahtinen on puolestaan kovaa taklaava isokokoinen hyökkääjä, joka hakee tulevalla kaudella entistä isompaa roolia Mestiksessä. Kuluneella kaudella hän pelasi edustusjoukkueen riveissä 12 ottelua tehopistein 0+2.

Roope Hämäläinen onnistui toissa kaudella pronssia voittaneessa Jokipojissa hyvin pelattuaan kauden läpi tehopistein 4+9. Viime kaudella Hämäläinen pelasi yhdeksän Mestis-ottelua, mutta ei yltänyt tehopisteille. Suurimman osan kaudesta hän vietti Suomi-sarjassa Kiekkokoplassa, ja hakee nyt paikkaa edustusjoukkueesta try-outin kautta.

Päävalmentaja mielissään

Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis on uusista tulokkaista iloinen.

- Seurasin keväällä Lassi Raitasen peliä aika tarkkaan, kun tahkosimme puolivälieriä Kiekko-Vantaata vastaan. Hienoa, että mies valitsi Joensuuhun, ja hänestä tulee varmasti olemaan ensi kaudella paljon apua, Varis kommentoi.

- Hän tuo meille kiekollista osaamista, ja kun kysymyksessä on noinkin nuori kaveri, on mielenkiintoista nähdä, mitä hän tekee vuoden päästä.

- Jani Ollitervo on puolestaan viimeisen päälle urheilija, ja rightin puolen puolustajana hän tuo paljon monipuolisuutta myös joukkueen pelaamiseen, Varis tuumii.

- Jimi Aavikon kanssa kun juttelin, niin ainakin asenne tuntuu nuorella miehellä olevan kohdallaan. Hän on äärimmäisen nopea pelaaja, jolla on kova potentiaali. Jos hän ei meillä pelaa joka ilta, hän tuo vauhtia tarvittaessa myös A-nuorten pelaamiseen. Hänellä on hyvä tulevaisuus, Varis päättää.

Tiedotettavat asiat eivät kevään osalta suinkaan lopu tähän, ja lisää iloisia uutisia on luvassa jo viikon päästä.