Tiukka taisto päättyi tappioon

03.11.2017

Jokipojat kärsi perjantai-iltana sarjakauden toisen kotitappionsa, kun kaikki kauden vieraspelinsä voittanut Kiekko-Vantaa oli Mehtimäellä täpärästi parempi maalein 2-1.

Sarjakärkeen noussut K-Vantaa lähti kamppailuun hienoisena ennakkosuosikkina, mutta kahdessa ensimmäisessä erässä Jokipojat olikin hallitsevampi osapuoli. Maalinteko oli kuitenkin jälleen tuskaista, ja ainoa onnistuja oli Samu Pitkänen ylivoimalla toisen erän lopussa. Päätöserässä Kiekko-Vantaa sai otteen pelistä ja tuli ensin hivenen onnekkaalla osumalla tasoihin. Voittomaalin iski Janne Kivilahti ylivoimalla erän puolivälissä. Jokipoikien maalilla Timo Niemi pysäytti kiekon 23 kertaa, kun toisessa päädyssä Jani Kautto sai venyä 31 torjuntaan.

Jokipojat esitti Kiekko-Vantaata vastaan kaksi erää ehkä toistaiseksi kauden parasta pelaamistaan. Ainoa asia, joka esti pisteiden jäämisen susirajalle, oli Jokipoikien heikko viimeistely.

Ensimmäinen erä sujui ärjypaitojen hallinnassa. Joukkueen hyökkäyspeli näytti raikkaalta, ja kaikki hyökkäysketjut saivat aikaiseksi painetta Kiekko-Vantaan maalille.

Oikeastaan ainoa asia, mikä jäi Jokipojilta ensimmäisessä erässä tekemättä hyvin, oli maalipaikkojen hyödyntäminen. Loistavia tontteja verkon heilutteluun oli ensimmäisessä erässä puolenkymmentä.

Kiekko-Vantaan maalilla ollut Jani Kautto pomputteli kiekkoja yllättävänkin paljon, mutta viimeisimmän terävyyden puuttuessa ärjypaitojen viimeistelyssä ei ensimmäisessä erässä nähty maaleja.

Myös toisessa erässä Jokipojat hallitsi kaukalon tapahtumia. Joukkue sai aikaiseksi pitkiä hyökkäyspään pyörityksiä.

Toisen erän hyökkäyspään lyhyen vaihtomatkan ansiosta Jokipojat sai vaihdettua tuoreita jalkoja painetta jatkamaan.

Erityismaininnan hyvästä hyökkäyspelistä ansaitsee Jokipoikien neloskenttä Miro Väänänen-Eetu Rissanen-Teemu Holttinen.

Jokipojat pystyi toisessa erässä tuottamaan laadukkaita maalipaikkoja, mutta vierailijoiden maali oli kuin noiduttu.

Erän lopussa saadun ylivoiman aikana kiekko vihdoin ja viimein upposi Kauton selän taakse.

Tuukka Rajamäki toimitti kiekon maalin nurkalle olleelle Samu Pitkäselle, joka pyöräytti kiekon maalin eteen. Sieltä se pomppi pelaajien varusteiden kautta lopulta sisään.

Myös vierailijoilla oli erässä muutama paikka, mutta tolppaa lähemmäksi lohipaidat eivät saaneet kiekkoa toimitettua.

– Aika mankelissa oltiin ensimmäiset puolitoista erää. Ei oikein hippaa keritty sanoa, Kiekko-Vantaan päävalmentaja Pasi Arvonen kertasi.

– Kyllä me hyvin tultiin peliin. Toisen erän puoleenväliin mennessä olisi pitänyt pystyä tekemään joku maali, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis harmitteli.

Kolmas erä käynnistyi tasaisesti. Kiekko-Vantaa tasoitti ottelun maalin eteen toimitetun kiekon kimmotessa pelaajan luistimesta sisään.

Erä eteni tasaisissa merkeissä, ja Jokipoikien ottaessa hyökkäyspään jäähyn, Kiekko-Vantaa käytti paikkansa. 

Jokipoikien yli-innokas alivoimapelaaminen kostautui Kiekko-Vantaan Janne Kivilahden päästessä laukomaan vapaasti kiekon hyvältä sektorilta sisään.

Kiekko-Vantaalle tarjoutui vielä muutama hyvä paikka lisätä johtoaan, mutta Niemi oli Jokipoikien maalilla vakuuttava.

Jokipoikien kiri ei päässyt missään vaiheessa käynnistymään kunnolla. Kiekko-Vantaa pelasi lopun pelistä viisaasti pitäen Jokipojat poissa hyviltä maalipaikoilta.

– Kahden erän jälkeen joukkueen jalka alkoi pikkuhiljaa heräilemään. Maalivahti pelasti muutaman selkeän paikan. Kautto oli tänään erinomainen. Kuitenkin jaksettiin puolustaa vaikeilla hetkillä. Pelattiin mielestäni todella hyvä kolmas erä, Arvonen sanoi.

– Kova päivä meillä. Minun mielestäni ammattiurheiluun ei kuulu istua kuutta tuntia bussissa, ja sitten yrittää tuon tasoista kotijoukkuetta vastaan isossa kaukalossa rimpuilla. Tästä on hyvä oppi koko joukkueelle ja organisaatiolle jos meinataan keväällä pelata pitkään, hän jatkoi.

– Laatupaikkoja meillä oli 14 koko ottelussa. Toki loppua kohti ne väheni. Sanoin äsken kopissa, että päät ylös. Jos noin jatketaan, niin ei siellä aina ole Kautto vastustajan maalissa, Varis lohkaisi.

– Pikkuisen risuja: saatiin kolme jäähyä, ja kaikki tulivat hyökkäyspäästä. 50 metriä on Niemen maaliin matkaa, niin ei siellä hyökkäyspäässä parane ottaa jäähyjä. Jäähystä ottelun ratkaisu tuli, hän jatkoi.

– Harmittava tappio. Ei tässä auta jäädä murehtimaan. Aamulla lähdetään ajelemaan Keuruulle, ja siellä on uusi mahdollisuus, Varis viittasi huomiseen vierasotteluun, jossa vastaan asettuu toinen sarjankärkijoukkeista.

Otteluraportin laati Mehtimäkeläinen