Jokipojat pestasi loppukaudeksi ranskalaismaalivahti Sebastian Ylösen!

13.02.2018

Jokipojat on solminut loppukauden kestävän sopimuksen maalivahti Sebastian Ylösen kanssa. Ylönen saapuu Joensuuhun tänään tiistaina ja on joukkueen mukana niin pitkään, kuin keväällä pelejä riittää.

Sebastian Ylönen, 26, on suomalaisesta sukunimestään huolimatta Ranskan kansalainen. Hän on Ranskaan 80-luvun lopulla pelaamaan muuttaneen ja Ranskan maajoukkueessakin pelanneen maalivahti Petri Ylösen poika. Nuoren miehen omat meriitit eivät kuitenkaan kalpene lainkaan isän vastaaviin – päinvastoin.

Ylönen on pelannut Ranskan liigaa Amiensin, Rouenin  ja Bordeauxin joukkueissa, ja täksi kaudeksi hän siirtyi Suomeen Rauman Lukon riveihin. Liigasta Ylösellä on kokemusta nyt kolmen pelin verran, ja näissä otteluissa hän torjui upeasti torjuntaprosentilla 94,7. Lisäksi Ylönen kävi pelaamassa neljä peliä KeuPa HT:n matkassa Mestistä.

 -Ylösen taustat on selvitetty tarkasti, ja hyvää palautetta kuului monesta suunnasta. Mies tähtää keväällä Ranskan maajoukkueeseen ja MM-turnaukseen, ja Jokipojissa tällä hetkellä pelaava Fabien Bourgeois tuntee hänet jo pidemmältä aikaa Ranskan peleistä. Häneltäkin olemme kuulleet miehestä pelkkää positiivista, Jokipoikien pelaajakoordinaattori Mika Martikainen kommentoi.

Maalivahti itse on Joensuuhun saapumisesta innoissaan.

- Fabien on kertonut Joensuusta ja Jokipojista paljon hyvää. On todella kiva juttu tulla sinne pelaamaan, Ylönen kertoi matkalla Pohjois-Karjalaan.

- Mestis on vauhdikas sarja, jossa on nopeita pelaajia. Hienoa, että Jokipojat antaa minulle mahdollisuuden näyttää kykyni ja saada peliaikaa. Aion käyttää sen hyödykseni, sillä tähtäimessä ovat tosiaan kevään MM-kisat ja sinne päästäkseni minun täytyy antaa hyviä näyttöjä ja saada pelejä alle, Ylönen kertoo.

- Maalivahtina yritän tehdä joka ilta parhaani. Minulla on vahva voitontahto, ja lähden pelaamaan joka ilta voitosta. Sillä ei ole väliä, mikä joukkue on vastustajana. Yritän pelata niin, että joukkue voi luottaa minuun, Ylönen kuvailee itseään.

Sebastian Ylönen on tällä kaudella jo neljäs maalivahti Jokipoikien joukkueessa.

- Joonas Haraldin lisäksi sopimuspelaajiin kuuluvan Timo Niemen pelikunnosta ei ole tällä hetkellä täyttä varmuutta, ja on hyvinkin mahdollista, ettei hän pysty loppukauden aikana enää pelaamaan. Näin ollen meidän oli pakko reagoida tilanteeseen, kertoo Jokipoikien puheenjohtaja Jarkko Immonen.

Jokipojat pelaa seuraavan ottelunsa keskiviikkona Ketterän vieraana, ja Ylönen on heti tuolla reissulla joukkueen mukana.

(Etusivun kuva: Rauman Lukko)