Neljäs välierä keskiviikkona PKS Areenalla - TAISTELE JOKIPO!

27.03.2018

Jokipoikien ja KeuPa HT:n välinen välieräsarja on edennyt neljänteen otteluunsa. Se pelataan keskiviikkona PKS Areenalla klo 18.30.

KeuPa HT johtaa ottelusarjaa voitoin 3-0, mutta mitään ei olla vielä lopullisesti menetetty. Neljä perättäistä voittoa ottaessaan Jokipojat raivaa tiensä Mestiksen finaaleihin, ja on tässä maailmankaikkeudessa suurempiakin ihmeitä todistettu.

Jokipoikien terveystilanne on edelleen hyvä, eikä kokoonpanosta ole sivussa pitkästä loukkaantumisesta toipuvaa maalivahti Timo Niemeä lukuunottamatta ketään.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen oli maanantaina Keuruulla. Ottelu päättyi lukemiin 7-2, mutta rumista numeroista huolimatta ärjypaitojen esityksessä oli kahden ensimmäisen erän aikana paljon hyvää.

– Lopputulos oli aika tyly, mutta kaksi erää pelattiin hyvin ja pystyttiin jopa hallitsemaan peliä. Eilinen oli parannusta verrattuna Keuruulla pelattuun ensimmäiseen peliin. Silloin lopputulos oli sinällään parempi, mutta ei sillä ole väliä, häviätkö maalilla tai viidellä, Jokipoikien apuvalmentaja Ville Väänänen kertaa.

Jos KeuPalla oli ongelmia kahden ensimmäisen erän aikana, niin kolmas erä oli kotijoukkueelta hyvää peliä. Joukkue viimeisteli lähes kaikista maalipaikoistaan ja karkasi ottelussa lopullisesti karkuun.

– Esitys oli meiltä kaksi erää hyvä. Vastustaja käytti maalipaikkansa hyvällä prosentilla, mutta itse taas emme. Viimeistelyssä olisi terävyyttä vaadittu kahdessa ensimmäisessä erässä, niin olisi taululla voinut olla erilaiset lukemat, jolloin kolmas eräkin olisi varmasti ollut erilainen.

– Pystyttiin kahdessa ensimmäisessä erässä pelaamaan aktiivista karvauspeliä, ja hyökkäyspelissä saimme luotua riittävän määrän maalipaikkoja. Meillä oli suoraviivaista peliä ja pystyimme toteuttamaan pelisuunnitelmaamme hyvin kahden ensimmäisen erän osalta.

Jokipojat oli muutellut hieman kokoonpanojaan maanantain otteluun. Keskushyökkääjät Ville Halonen ja Miro Väänänen olivat vaihtaneet keskenään paikkaa. Toimivatko muutokset kokoonpanossa?

– Tietysti voitto jäi edelleen saamatta, että siinä mielessä ei. Mutta peli parani, kun saimme viisikkoja laajemmalle rintamalle. Jokainen kenttä sai luotua maalipaikkoja, Väänänen summaa.

– Ketjumuutokset toimivat hyvin. Keskustelimme pelin jälkeen pelaajien kanssa, ja heistäkin muutokset tuntuivat toimivan. Todennäköisesti jatkamme samoilla koostumuksilla myös keskiviikkona, Ville Väänänen ennakoi.

Jokipoikien seitsemässä pelaamassa pudotuspelimatsissa parhaat pistemiehet ovat olleet Joonas Larinmaa (2+4) sekä Tuukka Rajamäki (1+5).

KeuPan kaksi parasta pistemiestä ovat Markus Jokinen ja Samuli Ratinen. 89 ottelua SM-liigassa pelannut Jokinen on tehnyt tämän kevään pudotuspeleissä kahdeksaan otteluun tehot 7+4.

Liigaseura JYPin organisaatiosta puolestaan lainalla oleva Ratinen on viimeistellyt neljään otteluun pisteet 3+4. 

Ärjypaidoilla on tosiaan edessään pakkovoiton paikka. Joukkue on tällä kaudella ollut useaan otteeseen kovan paineen alla, joten sinänsä tilanne ei ole joukkueelle uusi.

Se ei kuitenkaan varmasti ole ihannetilanne, kun edessä on pakkovoitto?

– Toisaalta päästään aika vapautuneestikin pelaamaan. Meillä ei ole mitään hävittävää tässä. Pakkovoitto sanana hiukan kummittelee, mutta ei me sitä sillä tavalla ajatella.

– Lähdetään peliin ihan kuten mihin tahansa tämän sarjan peliin. Se on yksi peli tässä ottelusarjassa, ja sitä lähdetään voittamaan, jotta saadaan jatkaa finaalipaikan metsästystä.

Jotta voitto irtoaisi, vaatii se Jokipojilta onnistumista jokaisella osa-alueella sekä myös sitä, että paketti pysyy kasassa koko ottelun.

– Se on ihan selvä, että olimme lähtökohtaisesti haastajia tähän ottelusarjaan ja edelleenkin sitä ollaan. Jos KeuPa meinataan lyödä, niin se vaatii sen, että jokaisella osa-alueella onnistutaan. Siitä lähdetään, että pelit vielä jatkuvat tässä sarjassa.

Jokipoikien sairastupa on vähitellen pelikuntoon kuntoutuvaa Timo Niemeä lukuunottamatta tyhjä. Väänäsen mielestä hyvä fysiikkavalmennus on yksi iso osatekijä siinä, että joukkue on terveenä kauden tärkeimmillä hetkillä.

– Totta kai hyvän fysiikkavalmennuksen kautta ollaan varmasti siinä tilanteessa, että niin sanotut turhat vammat, mitkä voivat aiheutua kovasta ottelutahdista, ollaan pystytty välttämään.

– Toki siellä pientä kolhua pelaajilla on, mutta ei sellaista, mikä estäisi pelaamista. Se on luonnollista, että tässä vaiheessa kautta kukaan ei jätä pelejä väliin pienten vammojen takia, Ville Väänänen summaa.

Ottelusarjan neljäs kamppailu alkaa Mehtimäellä keskiviikkona kello 18.30. Tule hallille kannustamaan ärjypaidat voittoon ja jatkamaan ottelusarjaa!

Otteluennakon laati Mehtimäkeläinen