Taistelu jatkuu maanantaina Keuruulla!

25.03.2018

Jokipoikien ja KeuPa HT:n välinen kolmas välieräkamppailu pelataan maanantaina Keuruulla. KeuPa on vienyt kaksi aiempaa kohtaamista, molemmilla kerroilla vain yhden maalin erolla. Haaste on kova, sillä runkosarjan voittanut KeuPa oli runkosarjassa paras kotijoukkue, eikä se ole pudotuspeleissä kotonaan hävinnyt tällä kaudella vielä yhtään ottelua.

Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran perjantaina Keuruulla, jossa kotijoukkue vei matsin jatkoajalla lukemin 3-2. Myös lauantaina Mehtimäellä KeuPa vei pelin maalin erolla mutta tällä kertaa jo varsinaisella peliajalla lukemin 2-1.

– Tiukkoja maalin pelejähän nämä molemmat ovat olleet. Parannettiin lauantaina ensimmäisestä pelistä, mutta ei saatu kiinnitystä. Harmittaa tietysti, mutta pitää mennä eteenpäin. Huomenna on sitten taas uusi mahdollisuus, Jokipoikien päävalmentaja Jouni Varis sanoo.

Varsinkin lauantain pelissä keuruulaiset puolustivat erittäin tiiviisti. Jokipojat sai lauottua kiekon KeuPan maalivahtia Lassi Lehtistä kohti yhteensä 28 kertaa, mutta suurin osa laukauksista tuli sektorin ulkopuolelta ilman maskia.

Oliko tämä KeuPan hyvyyttä, vai mistä Jokipoikien vähäiset maalipaikat johtuivat?

– Kyllä se on vähän molemmin puolin. Kun taistellaan paikasta finaaliin, niin molemmin puolin pitääkin tässä vaiheessa kautta puolustaa hyvin. KeuPa on puolustanut hyvin, ja siihen mekin pyritään.

– Siinä on KeuPa ollut nyt pikkuisen terävämpi ja pikkuisen myös onnekkaampi maaleissaan. Mutta onnikin pitää ansaita, jos meinaa finaaliin mennä, Varis summaa.

Myös Jokipoikien ylivoima ei toiminut lauantaina yhtä tehokkaasti kuin tällä kaudella aiemmin. Perjantain ottelussa ärjypaidat toimittivat rohkeasti kiekkoa maalille ylivoimien aikana, ja tuloksena olikin kaksi irtokiekoista viimeisteltyä maalia.

Yrittikö joukkue kotikaukalossa tehdä liian hienoa ylivoimamaalia?

– Kyllä korostetaan sitä, että se on ihan sama, oli se maali minkälainen tahansa. Jos ajatellaan vastustajan eilisiä maaleja, niin ensimmäinen meni jalan kautta ja toinenkin pomppi sisään, Jouni Varis sanoo.

– Se on iso asia, että kiekkoa pitää toimittaa maalille ja mennä sinne maalille. Se on sama viidellä viittä -vastaan kuin ylivoimassakin.

– On siellä toki myös aika hyvä alivoima, ihan kuten meilläkin. Tasaista ja tiukkaahan tämä on.

Nyt KeuPaa vastaan on tahkottu runkosarjakohtaamiset mukaan lukien yhteensä kuusi peliä. Variksen mukaan KeuPa on pelannut pudotuspeleissä odotetunlaisesti.

– Kyllähän se KeuPan pelaaminen on ollut koko kauden odotetunlaista. Runkosarjassahan joukkue oli ylivoimainen. Nyt ollaan heidät saatu vastaan, ja meidän pitää voittaa se joukkue.

– Ei KeuPan pelaaminen ole yllättänyt. Kun katsoo yksilöitä, niin kyllä joukkueen tuolla tasolla pitää ollakin. Ei me paljoa jäljessä olla. Meidän pitää ottaa askelia eteenpäin.

Missä asioissa Jokipoikien pitää parantaa, että tiukat maalin pelit alkavat kääntymään joukkueen eduksi?

– Yhdellä maalilla ei näitä pelejä voiteta, eikä kahdellakaan. Meidän pitää saada tehokkuutta. Maalinteko ja sen tukitoimet ovat tärkeitä. Pitää pelata yksinkertaisesti heidän sydämeen sitä kiekkoa.

– Muutama maali tarvitaan, niin kyllä se voitto tulee. Molemmat joukkueet puolustavat hyvin ja laadukkaasti. Maalinedustalla varsinkin siellä hyökkäyspäässä pitää olla vielä kovempi.

– Maalivahdit ovat molemmissa päissä hoitaneet tonttinsa tässä sarjassa hyvin. Kenttäpelissä molemmat joukkueet pystyvät vielä parantamaan, Jouni Varis analysoi.

Jokipojat on ennen Keuruulla pelattavia pelejä harjoitellut Mehtimäen harjoitushallissa, jossa kaukalo on huomattavasti lähempänä Keuruun hallin mittoja.

– Jos ajatellaan koko kautta, niin itse ei olla sitä kyllä myönnetty, mutta monet asiantuntijat olivat sitä mieltä, että olemme parempia pienessä kaukalossa. Niin uskotaan nyt sitten niihin asiantuntijoihin, Jouni Varis naurahtaa.

Jokipoikien terveystilanne on tässä vaiheessa kautta harvinaisen hyvä. Joukkueesta ei ole varmuudella ketään poissa maanantaisessa kamppailussa.

Myös pitkään loukkaantuneena ollut Timo Niemi on vähitellen kuntoutumassa pelikuntoon.

– Niemi on aloittanut jääharjoittelun, mutta hän on toki ollut vasta vähän aikaa jäällä. Hän kuntoutuu kovaa vauhtia.

Kolmas välierämatsi alkaa Keuruulla maanantaina kello 18.30.

Otteluennakon laati Mehtimäkeläinen