Jokipoikien kausi päätyi plussalle

04.07.2016

Jokipoikien tulostiedot kaudelta 2015-2016 on julkaistu. Seuran liikevaihto oli 686.000 euroa, ja näin ollen kasvua Suomi-sarjassa pelatun edelliskauden lukemiin tuli peräti 400.000 euron edestä. Liikevoitoksi muodostui verojen jälkeen 12.000 euroa.

Seura teki kuluneella kaudella paljon investointeja, jotka lisäävät ottelutapahtumien viihtyisyyttä ja tuovat kassaan jatkossa lisätuloja. Investoinneista merkittävin oli Mehtimäen jäähalliin rakennettu ravintola Ärjykulma.

Myös ensi kautta varten tullaan halliin tekemään pieniä muutoksia. Esimerkiksi otteluiden kuvaus suoritetaan jatkossa hallin kaupungin puoleiselta seinustalta, jolloin aitioissa vapautuu tilaa entistä useamman asiakkaan palveluun. Uutta ilmettä on luvassa myös fanituotteisiin sekä hallin aulasta löytyvään fanimyymälään.

Seuraavaan kauteen iloisin mielin

Jokipojat on voitolliseen tulokseen tyytyväinen, ja lähtee tulevaan kauteen suurin piirtein samansuuruisella budjetilla, talouden reunaehdot tarkasti muistaen. Seuran taustayhteisöön on saatu innostettua kevään aikana lisää väkeä, ja ensi kautta lähdetään rakentamaan entistä laajemmalla porukalla. Yhteistyösopimusten osalta tilanne on erittäin hyvällä mallilla, ja kausikorttienkin myynti on lähtenyt liikkeelle mukavissa merkeissä. Ensi kauteen Jokipojat pääsee lisäksi lähtemään täysin velattomasta tilanteesta.

Seura toivottaa kannattajilleen oikein hyvää kesän jatkoa, ja toivottaa väen tervetulleeksi myös ensi kaudella! Harjoitusottelut käynnistyvät perjantaina 12.8. Imatran Ketterää vastaan, runkosarja pyörähtää puolestaan vauhtiin keskiviikkona 14.9. Tuossa ottelussa vastaan asettuu vanha tuttu Savonlinnan Pallokerho.

Jokipoikien toimisto lomailee heinäkuun ajan, ja palaa työn touhuun jälleen 1.8.